view_headlineAuringon koulu: Tie omaantuntoon ja pyhyyteen

Suuren uudenvuodenpäivän kynnyksellä, aidon valon ensimmäisten säteiden alla, ihmisheimo – eli tämän ihmismuodon oppilaiden lauma – saapui neljän involuution aikakauden jälkeen, jotka saavuttivat tietoisuuden minimin vuonna 0, eli suuren vuoden keskellä yötä, ja viidennen aikakauden jälkeen, jonka olemme juuri päättäneet vuonna 2019, joka oli ainoa nouseva aikakausi, jonka tämän muodon oppilaat ovat kokeneet, ilmeisesti tämän ihmismuodon ja sen opetusten näkökulmasta – tässä viimeisessä aikakaudessa pyhimyksen ilmiö ilmenee, ja sitä arvostavat oppilasryhmät, jotka ovat osa tämän maailman veistettyjä kasvoja ja pimeyttä, jotka uskaltavat nostaa pyhimyksiä oravanpyörällä, joka palvelee heidän ryhmänsä agendaa.

Jos he eivät palvele kirkkoryhmän agendaa, heitä ei pidetä pyhimyksinä; Pyhimykset ovat ilmeisesti vain niitä, jotka auttavat heitä juurruttamaan pimeytensä luomakuntaan.

Pyhyyden denaturoituminen: Auringonvalosta pyhäinjäännöskulttiin

Tässä vuonna 2019 (Herran vuonna 1200) päättyvässä ajassa pyhyyden käsite luomakunnassa on noussut uudelleen esiin, mutta ei uutuutena, vaan tiedonmurusena, joka on toipunut "Suuren Vuoden" pimeydestä. Se on Auringon koulussa (viimeisen syklin jaksot 6, 7 ja 8) opetettujen opetusten perintö, mutta joka läpikäytyään aikakausien ja yön pimeyden suodattimen on muutettu väärinymmärrettyihin oppitunteihin juuttuneiden oppilaiden toimesta.

Suoran yhteyden lähteeseen menettämisen vuoksi pyhyyttä on heikennetty:

Veistetyt kasvot, elävän läsnäolon korvaaminen kuolleilla symboleilla.

Manipulointi ja valehtelu: Pyhän käyttäminen kontrollin tai kaupallistamisen välineenä.

Valon ulkoistaminen: Tarve keksiä "ulkoisia" pyhimyksiä ankkuroimaan käsite, jota yksilö ei enää löydä sisältään. itseään.

Se, mitä näemme tänä päivänä pyhäinjäännösten palvonnassa, ei ole pyhyyttä, vaan laumavaikutusta, joka heijastaa tietoisuuden romahtamista. Ne, jotka ovat menettäneet sisäisen valonsa, etsivät sitä nyt epätoivoisesti aineellisista roskista, mikä osoittaa, että he ovat unohtaneet luomisen ytimen: pyhyys on olemisen tila, ei kunnioituksen kohde.

Pyhyys vapautumisen prosessina: Aurinkokoulun näkökulma

Aurinkokoulun näkökulmasta pyhyys tässä vaiheessa Suurta Vuotta ei ole palvontaa, vaan itsen hengellistä vapautumista polarisaatioiden diktatuurista. Se on yksilöllinen prosessi, jonka kautta ihmishahmon opiskelija kulkee ajan läpi ylittääkseen aikakauden opetukset.

"Suuren vuoden yöstä" – ajanjaksosta, jolloin opetukset luotiin tahattomasti tiheyden ja pimeyden kautta – lähtien olemme nyt niiden välttämättömässä sulkemishetkessä kollektiivisella tasolla. Luomisessa oppitunnit viimeistellään aikakausien välisten tärkeimpien siirtymäkausien aikana seuraavasti:

Kohotetaan tietoisuus muotoon: Tunnistamalla menneitä kaavoja ja vaelluksia.Korjataan polkua: Yhteydenpito Luomiseen Lähteen (tämän universaalin sektorin Auringon) kanssa.

Tämä tieto, joka on säilynyt palasina muinaisesta Suuresta Vuodesta, on vääristynyt useissa uskonnollisissa tulkinnoissa, jotka ovat menettäneet evoluution teknisen mekaniikan.

Mieskollektiivin edustajana totean selvästi: En ole "pyhä" sanan yleisessä ja vääristyneessä merkityksessä. Koska synnyin uudenvuodenaattona, kävin läpi ja käyn edelleen läpi kaikki tämän ajanjakson opetukset. Useimmat kokemukset merkitsivät tietoisuuden polarisoitumista negatiiviseen napaan, sillä olin oppilaiden maailmassa, jotka olivat polarisoituneet niiden aikakausien opetusten vuoksi, joista nousin vuonna 2019 tai 1200. Jos itse aikakausia hallitseva muoto on oppimisprosessissa, kuinka kukaan tämän muodon oppilas voisi väittää olevansa "pyhä" laumavaikutuksen keskellä? Aito pyhyys on oman asemansa tunnustamista tasapainon tiellä. Se ei ole kruunu, joka asetetaan polarisoituneen tietoisuuden ylle, koska se juurruttaa luomakuntaan sirpaleiksi veistetyn kuvan merkityksen, kuten esimerkiksi kirkko, joka tekee pyhimyksiä juoksumatolla. Meillä on niin paljon pyhimyksiä tässä planetaarisessa pimeydessä, että haluatte muuttaa toiselle planeetalle.

Tietoisuuden koulu: Polku Homo Luminukseen

Me olemme tietoisuuden koulu ja te olette tämän ihmismuodon oppilaita tässä planetaarisessa koulussa. Tässä visiossa pyhyys ei ole lahja, vaan suora seuraus luomakunnan syvällisestä ymmärryksestä ja niistä opetuksista, joita se tarjoaa meille omalle tietoisuuden kehityksellemme ja jopa kokonaisuuden kehitykselle. Vaikka olemme jo tällä tiellä, pyhyys toteutuu todella vasta "Kulta-aikana", aikana, jolloin mieskollektiivi saavuttaa jälleen 100 %:n tason.

Tähän huipentumaan asti meillä on edessämme kolme korjaus- ja nousukautta, hengen jalostumisen välttämättömiä vaiheita, vaiheita, jotka määrittelevät uudelleen tämän pyhyyden tunteen, joka ymmärretään tänä suuren vuoden aikana, niiden aikakausien tietoisuuden tason näkökulmasta, joiden läpi olemme kulkemassa. Jos "Suuren Vuoden Yönä" kokimme tietoisuuden minimitason (0 (-) - 25 % (+)), tuleva tiemme on progressiivisen laajentumisen tiemme:

Epookki 6 (mihin olemme astumassa): Siirtymä ja nousu 25 %:sta (-) 50 %:iin (+);

Seitsemäs epookki: Tietoisuuden nostaminen 50 %:n (-) ja 75 %:n (+) välillä;

Epookki 8: 75 %:n (-) -100 %:n (+) tietoisuuden kynnyksen saavuttaminen, ts. absoluuttisen pyhimyksen hetki.

Tämä viimeinen vaihe merkitsee lopullista evoluutioloikkaa: Siirtymä tämän muodon opiskelijoiden esittämistä luokituksista olisi Homo Sapiens Sapiensista siihen, mitä ymmärrämme Homo Luminuksena seuraavien kolmen aikakauden aikana, eikä pyhitettäisi itseämme välittömästi, koska meillä on planetaarinen ohjelma ja oppitunnit päättyvät tärkeimpiin siirtymäkausiin, jolloin korjaamme luomakunnan ja pimeyden muodot, jotka eivät palvele luomisen tarkoitusta, suljetaan. Se on piste, jossa kaikki luokittelut sulautuvat ykseydeksi ja ihmistietoisuus saavuttaa alkuperäisen kirkkautensa.

Pyhimysten valmistaminen oravanpyörällä ymmärtämättä pyhyyttä on tyhmyyden ylimielisyyttä. Se on sokean lauman epätoivoinen yritys kutsua pyhimyksiksi niitä, jotka olivat yhtä lailla eksyksissä vastakkainasettelussa kuin hekin. Todellista pyhyyttä ei äänestetä neuvostoissa, vaan se tuntuu selkeydessä, jolla henki ohjaa asiaa ja uudelleenjärjestää luomakuntaa.

Kysymykseni on yksinkertainen ja osoitettu kaikille, jotka käyvät läpi tätä ihmismuotoa (oppilaita tai mestareita):

Kuka teistä tuntee itsensä "pyhäksi" tässä siirtymävaiheen hetkessä?

Kuka teistä on synnitön tänä suuren vuoden aikana, kun kaikki helvetin läksyt ovat vielä avoimia?

Kutsun teidät katsomaan oman omatuntonne peiliin: oletteko valo, joka palaa yksin, vai tarvitsetteko instituution vahaa ja sydänlankaa näyttääksenne valaistunut?

Etsimme pyhimyksiä toiminnassa, emme näyteikkunassa. Jos sisäinen valosi ei kykene laskemaan perustuskiveä uudelle planeetan suunnalle, pyhyytesi on illuusio.

Ylimmäisen papin lause planeettamandaatin lopussa kaikille pyhimysten tekijöille.

Arkkityyppisen auktoriteetin ja tätä universaalia sektoria hallitsevien lakien nojalla, tässä luomisen oikaisun vaiheessa:

Kaikki Suuren Vuoden Yön kaiverrettujen kuvien tarjoamat pyhimysten arvonimet julistan minä, Ylimmäinen Pappi, VÄÄRIKSI ja HARHAAKSI.

Nämä niin kutsutut pyhimykset eivät palvelleet Aitoa Valoa, vaan ne olivat rajoittavien käsitteiden ja pimeyttä ylläpitävien rakenteiden pelinappuloita. Näillä veistetyillä kirkollisilla kuvilla – jotka edustavat tämän maailman perimmäistä tiheyttä – ei ole ollut riveissään todellisia pyhimyksiä, sillä herännyt henki ei voi rekisteröityä kontrolliin ja valheisiin perustuviin rakenteisiin.

Ne, jotka seurasivat omaa polkuaan ja kehittyivät omaan tietoisuuteensa, olivat yön todellisia pioneereja. He raivasivat tietä muulle ihmiskunnalle oman ylösnousemuksensa kautta kieltäytyen imeytymästä järjestelmän tuhoisiin taajuuksiin. Luomakunta tunnistaa heidät pyhimyksiksi ja itsenäisiksi oppilaiksi, sieluiksi, jotka ovat säilyttäneet valonsa ehjänä koko tämän uudenvuoden yön.

Seuraamalla omaa tarkoitustaan ja sisäistä kompassiaan nämä pioneerit pystyivät tukemaan koko luomakunnan rakennetta ja tarjoamaan jalansijan jopa tämän hallinnollisen helvetin keskellä. He ovat todiste siitä, että ihmismuoto voi voittaa "eläimellisen" tilan ja saavuttaa Päivän kynnyksen omatoimisesti ja hengellisen eheyden avulla.

Nämä ryhmät, jotka ovat nyt toimikautensa lopussa tällä planeetalla, eivät voi tuottaa pyhyyttä, vaan ainoastaan simulakruja. Vanhojen muotojen hajoamisen myötä myös nämä pyhimysten arvonimet päättyvät virallisesti. Valo ei enää tarvitse tekaistuja edustajia näyteikkunaan; se tarvitsee itsenäisiä henkiä, jotka kykenevät kantamaan Päivän taajuutta ilman välikäsiä.

Asgardista Viikatemiehille: Putoaminen kuolleeseen aineeseen

Teidän on ymmärrettävä, että matka on ollut pitkä ja rappio syvä. Aloitimme asgardin perinnöstä – valon hallinnan ja henkiteknologian aikakaudesta – ja luisuimme vähitellen Uppsalan tiheyteen, jossa pyhä alettiin sekoittaa uhraukseen ja kuolemaan.

Nykyään tämän romahduksen huipentuma on kuolleiden kultti. Ne, joilla ei enää ole pääsyä sisäiseen elämään, parveilevat suutelemaan aineellisia palasia toivoen, että toisen kuolema antaisi heille elämän. Se on perimmäinen todiste siitä, että yö oli pimeä ja synkkä: opiskelijat ovat tulleet etsimään auringonvaloa väärien pyhimysten luista unohtaen, ettei henki asu kuolleissa ruhoissa.

Toimitukselliset huomautukset:
Tämä artikkeli on elävä dokumentti, joka on parhaillaan kehitteillä. Vaikka automaattinen käännös tarjoaa saavutettavuutta, vivahteikkaat käsitteet saattavat vaatia alkuperäisen romanialaisen/dakialaisen version tarkastelua täydellisen filosofisen tarkkuuden saavuttamiseksi.