view_headlineSota rakkauden sijaan

Kun Vanhan Miehen Vanha Nainen ( Baba Moșului ), entinen rakkauden jumalatar muinaisista ajoista, sekoittaa rakkauden sotaan, meillä on tämä planetaarinen tilanne. Yleensä luomakunnassa meillä on tämä tilanne vain Suuren Vuoden yön poistuessa – eli Helvetin poistuessa ja Taivaaseen saapuessa – jossa yön Valkoinen Kani, joka on viettänyt ikuisuuden entisessä 2 400 vuoden yössään, herää huvittavan todellisuuden eteen. Hän ei tiedä, mitä rakkaus on, ei mitään muuta kuin kapinaa. Ja näin luomakunnassa syntyy sota.

Rakkauden käsite Helvetin poistuessa on mielenkiintoinen, erityisesti Vanhan Miehen Vanhan Naisen feminiinisestä näkökulmasta. Ulkoisesta noituudestaan huolimatta hän tuntee itsensä voimattomaksi Vanhan Miehen näkökulman heijastaman sisäisen hirveyden vuoksi. Tämä synnyttää hänessä epäoikeudenmukaisuuden ja eriarvoisuuden tunteen – mikä tietenkin voi johtaa vain sotaan.

Tähän sotaan, jota tunnemme luomakunnassa. Tähän vihaan ja hyökkäyksen tunteeseen luomakunnan tasolla. Kaikki siksi, että luomakunnan suuren noidan arsenaalissa rakkauden käsitettä ei ole ollut olemassa moneen aikakauteen.

Tällä hetkellä mietin: jos Vanhan Miehen Vanha Nainen ei tunne rakkautta, niin kuka palvelee tätä rakkauden roolia tällä nukkuvalla planeetalla? Mielestäni ehkä tämä rakkauden ymmärtämättömyys voi synnyttää vain vastakohdan – eli tässä tapauksessa jumalallisen yhteenkuulumattomuuden, sodan. Tarkoittaako tämä, että liitto olisi tuonut mukanaan planetaarista rakkautta?

Muistan, mitä Vanhan Miehen Vanha Nainen sanoi eräässä viestissä: että hän kääntää ajan taaksepäin ja tämän noituuden merkityksen vuoksi – mikä merkitsisi hänen kahden aikakautensa toistumista seuraavaan siirtymäkauteen asti – meidän pitäisi kokeilla Helvetin läpi kulkemista vielä kerran.

Mikä luomisen lakien mukaan merkitsisi kuutta ikää kiirastulessa suurelle noidalle, sellaisena kuin hän näyttää olevan viimeisessä inkarnaatiossaan Suuren Vuoden päivänä, johtuen hänen kapinastaan omaa rooliaan vastaan luomisessa – roolia, joka Suuren Vuoden päivänä oli päinvastainen kuin hänen roolinsa Suuren Yönä Vuosi.

Juuri tässä mielessä meillä on luomisessa tämä seitsemän vuoden siirtymäkausi aikakausien läpi välittämässä sopeutumista korkeampiin tai alempiin tietoisuuden tasoihin. Yhteyden puutetta ja kapinaa tällä tasolla esiintyy kuitenkin vain Helvetistä poistuttaessa (eli Suuren Vuoden yönä) ja Taivaaseen siirryttäessä. Minne tämä kapina johtaa, voimme kaikki nähdä.

Tämän monumentaalisen mestarin ja hänen oman roolinsa luomisessa aiheuttaman ristiriidan kautta ymmärsin, että meillä on vastakohta linjaukselle – eli kapinalle – mikä on johtanut planetaariseen kaaokseen luomisessa. Tämä johtuu tämän maailman kaksijakoisuudesta, jota edustaa eromme Suuren Vuoden yöstä.

Ihmismuodon laki sanoo jotain tällaista, minun käännöksessäni "mystiseksi skitsofrenikoksi" (Vanhan Miehen Vanhan Naisen tarjoama nimitys): jos plus ja miinus eivät tasapainota toisiaan, koko luomakunta käy läpi itsetuhon prosessin. Ja tästä itsetuhosta syntyy luomisessa toinen merkitys – erityisesti kontekstissa, jossa feminiininen kollektiivi (eli miinus, Kuun pilari) on oltava jonkun edustama.

Tämä tarkoittaa joko sitä, että leikimme ilman Mestaria nro 6 luomisessa, Suuren Vuoden päivänä – mikä olisi hulvatonta niin suuren mestarin näkökulmasta, että hänen omat helvetin oppituntinsa estäisivät luomisen – tai sitä, että Mestari nro 6 esittää merkityksensä myöhemmin, tämän pelin seurauksena.

Mikä lisää tähän ajatukseen myös implisiittistä kateutta Vanhan Naisen näyssä, tämän sodan tunteen lisäksi, jota hän tuntee Vanhaa Miestä kohtaan. Joten, oppitunteina, meillä on ymmärtämättömiä luomisen oppitunteja: oppitunteja vallasta, rakkaudesta, sodasta, kateudesta, petoksesta, varkaudesta, pilkasta, irstaudesta, itse luomisesta. Ja näiden oppituntien väärinymmärtäminen johtaa meidät tähän planetaariseen kaaokseen – koska näitä luomisen oppitunteja ei koskaan opita?

Onko sodan näkökulma taivaallisesta helvetistä kenties rakkautta? Se jää nähtäväksi. Mutta luomisen dilemmat ovat suuria, varsinkin kun ajattelen luomisen suuren noidan merkitystä, häntä, hänen valtakuntiaan ja fanejaan, jotka löytävät itsensä Suuren Vuoden auringonnoususta – auringonnoususta, joka ilmeisesti tulee idästä ja pohjoisesta ja valaisee ja hajottaa tämän planetaarisen sumun sen entisten valtakuntien yllä, kaikesta huolimatta.

Kapina on ollut hengellisesti opettavaista, varsinkin kun alat ymmärtää tämän muodon oppilaiden oppituntien luonnetta Valkoisen Jäniksen avaamien oppituntien näkökulmasta, jotka heijastuvat heidän oppitunneissaan: valheissa, pakossa, petoksessa, pilkassa, rappiossa – jotka ilmeisesti osoittautuivat "äidin pojiksi", eli Luomisen Vanhan Naisen oppitunneiksi.

Suuret soturit, joihin vaikuttavat uskomukset suuresta noidasta, joka kahden aikakauden ajan uskoi, ettei luomakunnassa ollut mitään häntä ylempiarvoista ja ettei kukaan voinut vaatia vastuuta hänen teoistaan.

Mikä oli oikein. Mutta tämä illuusio mureni jonkin verran vuonna 2019, ja siitä lähtien tämä illuusio on haalistunut päivä päivältä, jokaisen Vanhan Miehen Naisen tottelemattomuutensa kautta luoman opetuksen myötä. Mikä tuo meidät takaisin tähän planetaariseen kaaokseen. Niin paljon sotaa ja vihaa, kateutta, koska Vanhan Miehen Vanha Nainen ei tiedä kumartamisen salaisuuksia, luomisen merkitystä. Tai luultavasti hän ei ymmärtänyt olevansa luomakunnassa vapaan tahdon omaava sotavanki.

Yö on sulkeutunut eikä palaa vielä kuuteen aikakauteen, ja tämä kaaos luomakunnassa voi jatkua vain valossa järjestyksen kautta – joka syntyy kaaoksen itsetuhon kautta.

Se, miten tämä tarina päättyy – taistelu tämän maailman pimeyden ja tämän maailman valon välillä taivaassa – on ennustettavissa.

Varsinkin kun ymmärtää, että aamu on valjennut, ja täti Yin – se, joka hallitsee lännen ja etelän alueilla – ei ole tämän planetaarisen koulun emäntä, vaan vain Auringon nöyrä palvelija, joka on saavuttanut kautensa lopun astuessaan Valtakuntaan. Aurinko, jossa se kumartaa Aurinkonsa edessä voidakseen esittää sen vastakkaista merkitystä luomisessa, suuren vuoden ajankohdan mukaan.

Tämän muodon opiskelijoille kysymys kuuluu: Quo vadis?

Kohti itsetuhoa yhdessä Suuren vuoden yön pimeiden muotojen kanssa?

Vai kohti valoa ja merkitystä luomisessa?

Kuka loppujen lopuksi näyttelee rakkauden roolia tällä planeetalla?

Ehkä vastaus on tuskallisen yksinkertainen: ei kukaan. Ei siksi, etteikö rakkautta olisi olemassa, vaan koska ne, joiden piti edustaa sitä, ovat unohtaneet sen. Ja maailmassa, jossa kukaan ei enää leiki rakkautta, sodasta tulee ainoa jäljellä oleva spektaakkeli.

Toimitukselliset huomautukset:
Tämä artikkeli on elävä dokumentti, joka on parhaillaan kehitteillä. Vaikka automaattinen käännös tarjoaa saavutettavuutta, vivahteikkaat käsitteet saattavat vaatia alkuperäisen romanialaisen/dakialaisen v